Suomessa eletään tilanteessa, joka on varsin uusi, mutta länsimaissa selkeästi yleistynyt. Suurin osa väestöstä on ikääntyneitä. Väestön ikääntyminen tulee vaikuttamaan moneen eri asiaan yhteiskunnassa ja moni onkin kuullut puhuttavan eläkepommista, kun nuorempien sukupolvien työvoima ei enää riitä maksamamaan sekä omia, että edeltävien sukupolvien eläkkeitä. Väestön ikääntymisen vaikutukset ovat kuitenkin huomattavasti monialaisemmat ja näkyvät yhteiskunnassa palvelujen tarpeen lisääntymisenä. Tämä näkyy myös terveydenhuollossa erilaisina haasteina.
Ikääntyneiden terveydenhuolto poikkeaa muun väestön terveydenhuollosta
Ikääntyneiden terveydenhuolto on usein melko monialaista ja yksi terveydenhuollon suurimmista haasteista tuleekin olemaan palveluiden saatavuuden varmistaminen kaikille ikääntyneille. Suomessa esiintyy tälläkin hetkellä epätasa-arvoa palveluiden saatavuudessa johtuen pitkistä välimatkoista ja esimerkiksi erikoissairaanhoidon keskittämisestä yliopistokaupunkeihin.
Julkisen terveydenhuollon toimivuuden ja kustannustehokkuuden vuoksi onkin järkevää, että se on keskitetty pääosin sinne, missä suurimmat väestökeskittymät ovat, mutta se asettaa huomattavia rajoitteita joillekin. Vanhuksille myös hoitoon pääsy saattaa olla hankalaa, sillä monella syrjäalueilla julkista liikennettä ei juuri ole, eikä omaa autoa mahdollisesti ole käytettävissä.
Ikääntyneiden terveydenhuollossa monet terveydenhuollon ammattilaiset kokevat erityisen haastavana sen, että potilaat ovat usein monisairaita ja heillä on useita eri lääkityksiä. Terveyskeskusten ruuhkautuessa lääkärit, hoitajat, hammaslääkärit, suuhygienistit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset kokevat kovaa painetta saada hoidettua potilaita, mutta samalla hoito tulisi kuitenkin tehdä mahdollisimman hyvin. Monilääkityt ja monisairaat potilaat vaativat erityishuomiota ja pidempää pohtimisaikaa hoitopäätösten suhteen, mutta tähän ei yksinkertaisesti ole aikaa, mikä puolestaan voi johtaa ammattilaisten väsymiseen ja kohtuuttomaan kuormitukseen. Terveydenhuollon haasteita ovatkin henkilökunnan jaksaminen ja oikenlaisen hoidon takaaminen kaikille.
Lisää spesialisteja ja digitaalisia ratkaisuja
Lääketieteessä geriatria on ala, joka on erikoistunut ikääntyneiden terveydenhuoltoon. Tällä alalla onkin kipeä tarve spesialisteille ja niitä tarvitaan useilla eri terveydenhuollon aloilla. Eliniän kasvaessa myös vanhuksia ja terveydenhuollon palvelujen käyttäjiä on jatkuvasti enemmän, joten systeemi vaatii oikeanlaista osaamista ja resurssien suuntaamista sinne, missä niitä todella tarvitaan.
Resurssien riittämättömyys on pakottanut tietynlaiseen luovuuteen ja terveydenhuollossa on kehitetty esimerkiksi etävastaanottoja ja sähköisiä palveluja on lisätty, asioiden sujuvoittamiseksi. Digitalisaatio tulee osittain toimimaan ratkaisuna terveydenhuollon resurssipulaan ja erillaisia sovelluksia kehitetään jatkuvasti.